1. Kertokaa heti alkuun bändinne historiasta. Miten päädyitte lyömään hynttyyt yhteen ja tekemään musiikkia? Samaan hengenvetoon voitte kertoa myös edellisistä/muista bändeistänne.
Valtteri: No Jukan kanssa soitettiin jo Jumalan ruoska -yhtyeessä, joka sitten hajosi ja piti perustaa uusi bändi. Lahjakas nuori rumpali Jussi Keinonen, jonka kanssa itse tuli aiemmin jo Aurinko-yhtyeessä soitettua, siihen vielä mukaan, niin siinähän sitä oli legendan ainekset kasassa.
Jukka: Näino. Kun Jumalan Ruoska kyrsähti syksyllä 2007 niin piti päästä soittamaan lisää, ja perustettiin sitten tämä. Ensimmäinen keikka soitettiin Amfetaspede-nimellä, mutta joku raja tyhmyydelläkin, päädyttiin sitten hieman myöhemmin Schwerbelastungskörperiin. Tähän astisessa elämässäni olen soittanut Red Suspendersissa, Anal Paprikassa, Jumalan Ruoskassa, Free Your Soul: Escapessa, Kävelevä Räkässä ja Göfässä, ja nyt sitten tässä. Jussin soittaa Juice-covereita ja hääkeikkoja silloin kun Sköbö-kiireiltään ehtii.
2. Montako levyä olette julkaisseet ja mistä niitä saa? Ainakin nimikkolevyä on myyty, jopa Paskarokissa, mutta onko teillä jotain muutakin?
Valtteri: Vasta se nimikkolevy. Sitä saa keikoilta, hyvinvarustetuista levykaupoista tai meiltä tilaamalla. Seuraavaa pitkäsoittoa olisi tarkoitus alkaa nauhoittaa joulukuussa ja splitti oululaisen Out of Tunen kanssa saadaan toivottavasti myös julkaistua joskus lähiaikoina.
Jukka: Oli meillä myös treeniksellä äänitetty kasettidemo, jota joku turkulainen jopa tilasi yhden kappaleen, mutta en sitten koskaan saanut siitä kasettikopiota otettua ja demoa lähetettyä. Sinä turkulainen jonka nimeä en nyt muista, ota yhteyttä jos luet tämän, voin laittaa ton meidän levyn jos et oo jo hankkinu. MySpacessa ja YouTubessa on paljonkin levylle päätymättömiä biisejä, jos ne tahtoo julkaisuiksi laskea. Ja Facebookissa myös, vaikka tämä bändi ei olekaan mikään Facebook-juttu, voin vannoa.
3. Miksi äänitätte kaikki levynne (tai ainakin pohjat) Saksassa?
Jussi: Koska Ruotsissa äänittäminen ei olis yhtä kova juttu.
Valtteri: Vasta yksi levy siellä on toistaiseksi tehty, mutta oishan se seuraavakin tarkoitus siellä äänittää. Matkailu avartaa, Saksaan pääsee suht helposti ja tuntuupa sieltä löytyvän kohtuuhintaisia studioitakin. Ja kohtuuhintaista kaljaa.
Jukka: Näino. Se homma lähti siitä että piti lähteä tsiigaamaan bändin nimikkorakennelmaa eli
Schwerbelastungskörperiä, siellä Tempelhofin lentokentän lähistöllä. Ja kun kerran Saksaan lähdettiin niin päätettiin yhdistää huvi ja hyöty. Periaatteessa voitaisiin äänittää treenikselläkin, ja se edellä mainittu splitti onkin siellä kelanauhurilla äänitetty, mutta kun lähtee studioon on meininki paljon keskittyneempää ja tehokkaampaa. Ei mene ihan neppailuksi koko touhu. Jämäkästi sisään ja parin päivän päästä levyn kanssa ulos.
4. Mikä on Schwerbelastungskörperin suhde maatalouteen? 100% Suomu Recordsin bändeistähän treenaa keskellä peltoa, mutta kukaan meistä ei ilmeisesti osaa viljellä maata. (Tai mistä mä tiedän vaikka osaisikin).
Valtteri: Nää on niitä Jukan juttuja.
Jukka: Suhde maatalouteen on elämän mittainen ja tiivis, kun ranchilla kerran olen kasvanut ja siellä jälleen noin kymmenen urbaanin vuoden jälkeen asun. Nälkähän se tulis jupeille jos ei joku viljaa viljelis ja lehmiä lypsäis. Luonteri Surf omalla esimerkillään osoittaa, että agraari elämäntapa ja jytämusa täydentävät toisiaan mukavasti.
Jussi: Olen kääntänyt perunamaata monesti ja jopa nostanutkin niitä perunoita sieltä.
5. Ovatko Schwerbelastungskörperin biisit vertauskuvallisesti esimerkiksi hienoja taiteellisia maalauksia, hiostuttavia 100 metrin juoksuja tai vaikkapa jonkin yhteiskunnallisen piiloviestin ryydittämää humalaista kusenlorinaa kapakan pisoaarilla?
Valtteri: Kai meillä on repertuaarissamme näitä kaikkia. Ja paljon muuta. Hiostuttavia juoksuja taidegallerian pisoaarille?
Jussi: Hiki niitä soittaessa ainakin tuppaa tulemaan. Ei tartte käydä ainakaan heti keikan/treenien jälkeen siellä kusilaarilla.
Jukka: Ei tuota jälkimmäistä ainakaan. Haluaisin niiden olevan tuota ensimmäistä, mutta jos vain yksi pitää valita niin tuo keskimmäinen. Hiki tulee, silmissä mustenee ja ääni lähtee kun parikymmentä minuuttia vetää.
6. Teettekö biiseistänne tarkoituksella hauskoja? Kun niissä on monesti aika hassut sanatkin. Puskeeko esim. lyriikoita livenä laulellessa sellanen luterilainen poskipuna kasvoille, niinku että 'mitähän hittoa nää ihmiset miettii näistä sanoista', vai ovatko ne raadollisia totuuksia, jotka sulattavat kovimmankin rokkitosikon sydämen?
Valtteri: Jukka biisintekijänä ja laulastajana nää jutut tietää.
Jukka: Enkä tiedä. Tai tiedänpäs, ja asia on juuri päinvastoin. Minä nimenomaan yritän välttää tekemästä mitään huumoriralleja, mutta näköjään huonolla menestyksellä. Yhtään biisiä en ole väsännyt sillä asenteella että heh heh, nytpä tulee hauska biisi. Tulee joku asia mieleen, pyrin pukemaan sen sanoiksi ja istuttamaan musiikkiin. Sen kyllä tunnustan, että sanoituksia ei tule hirveästi hinkattua, vaan niihin jää sitä samaa vapaa-assosiaatiota mitä vetelee hatusta biisiä tehdessä, ja sehän voi varmaan antaa hassuhkoa vaikutelmaa, kun jälki ei ole erityisen hinkattua. Haluaisin osata tehdä vakavia ja synkkiäkin biisejä luonnosta ja elämän rajallisuudesta, mutta en voi itselleni mitään. Yritän kyllä koko ajan. Uusin lauluni kertoo Anniina Mattilasta, mutta häntäkään en osannut käyttää kuoleman metaforana. Mutta kaikista biiseistä löytyy yhteys elämääni elämään, eivät ne mitään fantasiametallia ole.
7. Onko Schwerbelastungskörper musagenrejen saralla rempseä polyamoristi, salainen ja pikainen syrjähyppy, monogaaminen mattivanhas-sekoilija tai jotain ihan muuta?
Valtteri: Me ollaan musiikin Matti Vanhanen. Ellei peräti Ilkka Kanerva!
Jussi: Monoteismin vahva kannattaja.
Jukka: Jyrkkä ei itsetarkoitukselliselle crossover-touhulle ja genrepastisseille. Kun minä olin nuori niin "avarakatseisuus genrejen suhteen" tarkoitti käytännössä sitä, että punk-bändit laittoivat levylle aina sen yhden paskan ska- tai regee-vaikutteisin biisin, vaikkeivat mitään valmiuksia kyseisten tyylien soittamiseen omanneet. Apulantaa myöten löytyy esimerkkejä. Jyrkän monogamista sen olla pitää, mutta kännissä sekoilua ei lasketa, imeminen oo pettämistä ja sillon pitää veisata kun virsikirjan kannet ovat levällään.
8. Onko teiteillä yhteisiä innoittajia? Artisteja, maalareita, kirjailijoita, kylähulluja...? Vai onkse niinku että "life in general" tai jotai.
Valtteri: Van Halen.
Jukka: Van Halen.
Jussi: Van Halen ja Höö-Matti.
9. Mitä helvettiä siä tämänkesäisessä Sonispheressä loppujen lopuksi tapahtui, kun se syöksytuuli/trombi kävi siellä kylässä? Kyseinen episodi teidän sanoin... nyt saa revitellä.
Valtteri: Vaatteet kastui ja kännykkä hajosi. On siitä jo toivuttu.
Jussi: Siellä kuulemma äänitettiin uusien biisien demoja.
Jukka: Totta, siinä leirissä tallentui kännykkään useampikin uusi biisi. Ainakin autoiluaiheinen Chevy avo-Mustang sekä bändiaiheiset (Me ollaan) Alice in Chains ja Vitun Mokoma. Kyllä näistä ainakin joku päätyy jollekin seuraavalle julkaisulle. Itse myrskystä sen verran että ensin Slayer rienasi taivaan isää, sitten taivaalle ilmestyi lohikäärmeen muotoinen musta pilvi, ja kohtapa jo taivas aukesi ja kansa kastui. Jylhä luonnonnäytelmä, mikä vain lisäsi festarikokemuksen mahtavuutta. Tosin tuskin niiden sen takia kuolleiden mielestä. Rauha heidän muistolleen.
10. Mitä siintää tulevaisuudensuunnitelmissanne?
Valtteri: No jos sen levyn kohta äänittäis ja se splitti ois kiva saada ulos. Keikkojakin tietty mielellään tekisi.
Jussi: Raha, naiset, autot ja elo aatelisin sukujuurin.
Jukka: Siinäpä tärkeimmät. Syyspaskan jälkeen vois ruveta reenaileen levytystä varten, joulukuussa olisi tarkoitus käydä taas äänitysmatkalla, lennot on jo varattu. Schwerbelastungskörper II -Crush the Insects, kaupoissa toivottavasti ennen kesää 2011.
11. Suomu Records luovuttaa teille viimeisen sanan. Sana on vapaa, kiitoksia haastattelusta ja tervetuloa Syyspaskaan.
Valtteri: No eikkai siinä. Kiitos näistä meille suomistanne rokkailumahdollisuuksista, arvostamme sitä kovin.
Jussi: Kiitos vaan. Kelit sais olla yhtä kivat kun viimeks.
Jukka: Tattista pöytään ja pöytä nurin. Kiva päästä Hämeenkyröön, kesäreissulla ei tullut siinä kylällä käytyäkään. Saatte esitellä sitten kaikki nähtävyydet.
Schwerbet MySpacessa: http://www.myspace.com/bileet